
Kevään matkapurjehdus Rodokselta Dodekanesian saarille
Lähde lomalle aurinkoiselle Välimerelle. Ilmoittaudu yksin tai kaverin kanssa venepaikalle ja nauti purjehduksesta turvallisessa ympäristössä. Tällä matkalla sinun on mahdollista myös osallistua purjehduskurssille ja pääset käytännössä opettelemaan purjehdusta.
Rodokselta purjehdittaessa pääsemme hyppelemään saarilta saarille. Dodekanesian ihastuttavat saaret ovat tunnettuja upeista rannoistaan, historiallisista nähtävyyksistään ja perinteisestä kreikkalaisesta kulttuuristaan. Purjehdusreittimme vie meidät Symin, Nisiroksen, Tiloksen ja Khalkin saarille.

Lomaviikon aikana kaikki on suunniteltu sinulle valmiiksi
Lauantaina iltapäivällä lennämme Rodokselle Finnairin suorilla reittilennoilla, mistä jatkamme omalla bussilla marinaan. Bussimatka Rhodes New Marinaan kestää vain puolisen tuntia. Majoitumme veneisiin ja syömme illallista jossain Rodoksen kaupungin tavernoista. Seuraavana päivänä aamiaisen jälkeen varustamme veneet ruoka- ja juomatarvikkeilla. Tämän jälkeen nostamme purjeet kohti Symin saarta!
Viikon aikana purjehdimme päivittäin uuteen kohteeseen ja yövymme veneessä kyläsatamissa tai luonnonlahdilla. Päivämatkat ovat noin 20-30 merimailin pituisia. Purjehduspäivän jälkeen voi retkeillä nähtävyyksille, rentoutua veneessä tai käydä uimassa. Illallinen syödään yhdessä paikallisessa ravintolassa.
Lataa viikon alustava reittisuunnitelma tästä. Lopullinen matkaohjelma määräytyy aina sää- ja tuuliolosuhteiden mukaan.
Purjehdusviikon jälkeen, perjantaina, palaamme takaisin lähtösatamaan Rodokselle. Vielä ennen kotiinpaluuta on koko lauantaipäivä aikaa vaikkapa tutustua Rodoksen vanhaan kaupunkiin, shoppailla tai viettää rentoa rantalomapäivää.
Oletko lähdössä ensimmäiselle OnSail-matkallesi? Lue vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin sivun ylälaidasta löytyvältä välilehdeltä!
Matkalle voit osallistua kolmella eri tavalla. Voit varata:
1. Hyttipaikan veneeseen, jossa on OnSail-kippari (mies-/naispaikka tai oma hytti)
2. Kurssipaikan veneeseen, jossa on OnSail-kouluttaja (mies-/naispaikka tai oma hytti)
3. Koko veneen omalle porukalle, omalla tai OnSailin kipparilla
Usein kysyttyä matkapurjehduksista
Mitä matkan hintaan sisältyy?
Haluamme, että purjehduslomailu on sinulle mahdollisimman helppoa. Matkan hintaan on paketoitu kaikki tarpeellinen: lennot, lentokenttäkuljetukset, vene varusteineen ja suomalainen kippari. Kurssiveneessä matkan hintaan kuuluu lisäksi opetusohjelma kurssimateriaaleineen sekä todistuksen suoritetusta kurssista.
Mitä kuluja tulee matkan aikana?
Osa loman kuluista muodostuu viikon aikana käytön mukaan ja niitä emme pysty sisällyttämään etukäteen hintaan. Paikan päällä maksettavia kuluja ovat esimerkiksi satamamaksut, ruokailut (gasti- ja kurssiveneessä myös kipparin ruokailut maksetaan yhteisesti paikan päällä) ja veneen diesel. Näistä maksetaan toteutuneen käytön mukaan. Viikon kuluihin menee matkan ajankohdasta ja kohteesta riippuen noin 250-450 €/henkilö/viikko.
Mikä on venekassa?
OnSailin gasti- ja kurssiveneissä paikan päällä muodostuvien kulujen maksuun on käytössä venekassa. Osallistujat laittavat venekassaan yhdessä sovitun summan rahaa ja tästä kassasta maksetaan mm. satamamaksut ja veneen diesel. Loman aluksi sovitaan yhdessä venekassan periaatteet eli maksetaanko myös ravintolaruokailut ja juomat venekassasta. Yksi miehistön jäsenistä valitaan yleensä pitämään kirjaa menoista ja viikon lopuksi suoritetaan takaisin anti, jos rahaa on jäänyt yli. Venekassan tarkoitus on helpottaa lomailua, jotta koko ajan ei tarvitse olla rahoja jakamassa tai laskemassa. Venekassaan saat tarkemmat ohjeet kippariltasi matkan alussa.
Kuka kokkaa veneessä?
Purjehdusmatkalla mukana ei ole erillistä kokkia. Usein aamiaiset ja lounaat syödään veneessä ja illaksi suunnataan rannan ravintoloihin nauttimaan paikallisia herkkuja. Se, kuinka paljon venekunta haluaa tehdä itse ja minkä verran hyödyntää paikallisia kahviloita ja ravintoloita, voidaan sopia yhdessä paikan päällä.
Veneessä valmistettavia ruokia kokataan yhdessä. Hyväksi havaittuja lounaita ovat erilaiset ruokaisat salaatit, pastat ym. helposti valmistuvat ateriat. Lounasankkurointi on myös ihana mahdollisuus tutustua paikallisiin luonnonlahtiin ja vaikka pulahtaa uimaan.
Millaisessa veneessä matkalla ollaan?
OnSailin matkoilla yövytään aina uusissa, hyvin varustelluissa ja lomapurjehdukseen suunnitelluissa vuokraveneissä. Välimerellä veneiden koot lähtevät 36 jalkaisesta, 3 hytin veneestä aina 50 jalkaisiin, 5 hytin veneisiin. Veneen koko sovitetaan matkalle ilmoittautuneiden määrään ja siksi toisinaan tarkka venemalli vahvistuu vasta lähempänä lähtöä. Henkilökohtaisen hyttisi saat tietää paikan päällä. Alla näet kaksi esimerkkiä vuokraveneistä, jollaisia matkoilla on käytössä.
Oceanis 40.1
Lisätietoja esimerkkiveneestä tästä
4 hyttiä ja 2wc/suihkua
Oceanis 51.1
Lisätietoja esimerkkiveneestä tästä
5 hyttiä ja 3 wc/suihkua
Hyttijako, vessojen määrä ja lisävarusteet vaihtelevat venemallista riippuen.
Mitä tarkoittaa mies- tai naispaikka?
Veneissä on pääsääntöisesti kahden hengen hyttejä. Kun ilmoittaudut matkalle puolisosi tai ystäväsi kanssa, saatte oman hytin jaettavaksi. Matkaan voi hyvin lähteä myös yksin. Tällöin varaat puolikkaan hyttipaikan itsellesi ja jaat hytin toisen matkalle ilmoittautuneen naisen tai miehen kanssa.
Uskaltaudu mukaan myös yksin!
Näille purjehduksille voi ehdottomasti lähteä yksin. Matkalla et varmasti tunne oloasi yksinäiseksi, sillä viikon aikana lomaillaan yhdessä ja tutustut muihin samanhenkisiin ihmisiin. Yleensä joka reissussa on mukana sekä yksin, että yhdessä ilmoittautuneita. Olemme myös saaneet vuosien varrella todistaa lukuisia purjehduksilla syntyneitä ystävyyksiä, jotka jatkuvat vahvana vielä tänäkin päivänä.
Kuka toimii veneen kipparina/purjehduksenopettajana?
Veneen kipparina toimii aina suomalainen OnSail-kippari. Kipparimme ovat kokeneita merenkävijöitä ja koulutettuja purjehduksenopettajia, jotka osaavat johdattaa sinut purjehduksen maailmaan ja esitellä sen parhaat puolet. Kipparimme ovat myös leppoisia ja sosiaalisia tyyppejä, jotka solahtavat helposti porukkaan kuin porukkaan. Heidän kanssaan pääset turvallisesti tutustumaan Välimeren purjehdukseen ja veneen käsittelyn saloihin.
Kipparillemme tulee aina oma hytti veneeseen. Pääset tutustumaan OnSail-kippareihin täällä.
Varaa hyttipaikka gastiveneestä
Hyttipaikka gastiveneessä
Tällä matkalla sinun on mahdollista majoittua gastiveneeseen. Gastivene on vene, jonka kipparina toimii suomalainen OnSail-kippari ja johon voi varata yksittäisiä miehistöpaikkoja. Voit varata mies- tai naispaikan kahden hengen hyttiin tai ystäväsi/puolisosi kanssa kokonaisen hytin. Gastiveneessä purjehdukseen voi osallistua oman osaamisen ja kiinnostuksen mukaan. Mukaan voi lähteä, vaikkei aikaisempaa kokemusta purjehtimisesta olisikaan. Kurssiohjelmaa ei viikon aikana ole.
MATKAN HINTA GASTIPAIKALLA:
Gastina 1390 €/hlö
(mies- tai naispaikka 2 hengen hytissä)
Osallistu purjehduskurssille
Purjehduskurssi
Tällä matkalla sinun on mahdollista majoittua kurssiveneeseen. Purjehduskurssilla opit lajin tärkeät perusasiat asiantuntevien suomalaisten purjehduksenopettajien opastamana. Kurssin suoritettuasi pystyt toimimaan purjeveneessä miehistön jäsenenä ja saat taidoistasi todistuksen. Ohjelma on sen verran väljä, että viikon aikana ehtii myös lomailla, nauttia auringosta ja pulahtaa lämpimään Välimereen. Mukaan voi lähteä, vaikkei aikaisempaa kokemusta purjehtimisesta olisikaan.
Purjehduskurssi sopii myös jo lajiin aikaisemmin tutustuneille, sillä opintosuunnitelma tehdään yksilöllisesti ja saat opetusta juuri omalla tasollasi. Mikäli sinulla on kokemusta ja osaamista riittävästi, veneen kouluttaja voi kirjoittaa todistuksen kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan saamiseksi. Jos olet kiinnostunut tästä vaihtoehdosta kerrothan meille siitä ennakkoon. Lue lisää kurssipurjehduksista täältä.
MATKAN HINTA KURSSIVENEESSÄ
Kurssipaikalla 1490 €/hlö
(mies- tai naispaikka 2 hengen hytissä)
Varaa oma vene purjehdukselle
Kokoa porukka ja varaa oma vene
Oma vene sopii mainiosti esimerkiksi perheelle tai ystäväporukalle. Viikko-ohjelma on laadittu valmiiksi, joten venekuntasi voi vain purjehtia, nauttia maisemista ja olla lomalla. Yhdessä muiden venekuntien mukana purjehtiminen on erinomainen tapa tutustua Välimeren olosuhteisiin kokeneessa porukassa.
VENEET JA HINNAT:
Omana venekuntana alk. 990 €/hlö. Matkan hinta sisältää lennot, matkatavarat, kuljetukset, veneen ja sen pakolliset lisäpalvelut ja matkan viikko-ohjelman.
Henkilöhinnat € / viikko:
Lisätietoa veneistä
Linkeistä pääset katsomaan lisätietoja veneistä:
Ole yhteydessä, niin etsimme juuri sinun ryhmällesi sopivan veneen ja annamme tarkan tarjouksen matkasta.
Varaukset ja tiedustelut
info@onsail.fi
0300 870 520 (0,34 €/Min + Pvm/Mpm)
Purjehdus Rodokselta 4.-11.5.2024
Purjehdusmatkan hintaan sisältyy
- suorat Finnairin lennot Helsinki-Rodos-Helsinki
- matkatavaran ruumaan 23 kg ja käsimatkatavara 8 kg
- edestakaiset kuljetukset kohteessa lentokentän ja marinan välillä
- veneen varusteineen
- majoituksen veneessä
- veneen paperityöt
- vuodevaatteet ja pyyhkeet (myös kylpypyyhkeet)
- kaasun ja makean veden (tankit täytettynä)
- pakollisen loppusiivouksen
- matkaohjelman
- kurssi- ja gastiveneessä suomalaisen OnSail kipparin matkanvetäjän palvelut
- kurssi- ja gastiveneessä veneen täysvakuutuksen
- kurssiveneessä opetuksen ja kurssimateriaalin
Hinnat eivät sisällä:
- satamamaksuja
- dieseliä
- ruokia ja juomia
- gasti- ja kurssiveneessä kipparin ruokia ja juomia
Lentoaikataulut:
Rodos 20:30 > Helsinki 00:35 (+1)
Matkan kipparit:
Muut kipparit vahvistuvat myöhemmin
Sää:


Varaukset ja tiedustelut
info@onsail.fi
0300 870 520 (0,34 €/Min + Pvm/Mpm)
Matka- ja maksuehdot:
Ennakkomaksu 300 €/hlö erääntyy 7 vuorokautta varauksesta. Loppumaksu erääntyy 45 vuorokautta ennen lähtöä.
Tarkistathan, että sinulla on voimassa oleva matkavakuutus, joka sisältää peruutusturvan.
Tutustu yleisiin matkapaketti- sekä OnSailin erityisehtoihin.