Ateenan purjehdusmatka

9.5.2026 | 1 viikko

Matka- ja kurssipurjehdus Ateenassa

OnSailin Välimeren purjehduskausi avataan Kreikassa kuvan kauniilla Saroninlahdella! Tervetuloa mukaan purjehtimaan kanssamme saarelta saarelle. Viikon aikana nautimme leppoisasta purjehduksesta, sekä unohtumattomista maisemista ja Antiikin Kreikan nähtävyyksistä. Matkalla on mahdollisuus suorittaa purjehtijakurssi, purjehtijakurssin jatko tai saaristopäällikkökurssi. Halutessasi voit osallistua myös ilman kurssia gastipaikalla, ja vain nauttia matkasta ja purjehduksesta!

Saroninlahdella on lempeät purjehdustuulet ja paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Yöpymispaikkoja ovat mm. Epidavros Peloponnesoksen niemimaalla sekä Poroksen ja Hydran saaret. Epidavros on idyllinen kyläsatama, josta voi vierailla mm. yhdessä suurimmista ja kuuluisimmista antiikin aikaisista teattereista. Poros on vehreä ja paikallinen kreikkalainen saari, jonka samanniminen kaupunki on kaunis näkymä punatiilisine kattoineen. Pienillä ja mutkaisilla kaduilla voi vaellella ja pysähtyä vaikka kahville. Hydra on Ateenan lähisaarista tunnetuin. Upeista postikorttimaisemistaan tunnettua saarta pidetään yhtenä Kreikan kauneimmista! Saarella ei ole ollenkaan autoja, vaan pääasiallinen kulkuväline on aasit. Matkan varrella voimme yöpyä myös suojaisissa luonnonlahdissa tähtitaivaan alla. Esimerkiksi Aeginan kupeessa on snorklaamiseen sopivia kirkkaita vesiä ja Moni-saarella näkee riikinkukkoja ja täpläkauriita.

Lomaviikon aikana kaikki on suunniteltu sinulle valmiiksi

Lennämme Ateenaan Norwegianin suorilla reittilennoilla, josta jatkamme omalla bussilla marinaan. Lähtösatamanamme on suuri ja täyden palvelun Kalamaki Marina (Alimos Marina). Halutessaan lauantaipäivänä ehtii käydä tutustumassa Ateenan tärkeimmille nähtävyyksille, sillä keskustaan hurauttaa taksilla noin 15 minuutissa. Veneemme ovat valmiina vastaanottoon iltapäivällä, jolloin majoitumme veneisiin ja varustamme ne ruoka- ja juomatarvikkeilla. Sunnuntaina aamiaisen jälkeen suuntaamme merelle!

Tuulet ja purjehdusalue

Viikon aikana purjehdimme Saroninlahdella viehättäviin kreikkalaisiin kyliin. Keväällä vallitsevat yleensä purjehdukselle mukavat tuuliolosuhteet. Alue on suojaisampi kuin avoimemmat Egeanmeren saaristot, joten täällä ei tavallisesti vielä esiinny voimakkaita meltemi-pohjoistuulia. Päivämatkamme ovat mukavan leppoisia, noin 10-20 merimailin pituisia. Lopullinen purjehdusreitti määräytyy aina sääolosuhteiden mukaan.

Voit tutustua Saroninlahden purjehdusalueen karttaan tästä:
Purjehdusalueen kartta

Matkalle voit osallistua kolmella tavalla.

1. Gastina (veneessä OnSail-kippari)
2. Purjehduskurssille (veneessä OnSail-kouluttaja / kippari)
3. Oman porukan kanssa, omalla tai OnSail-kipparilla

Usein kysyttyä matkapurjehduksista

Mitä matkan hintaan sisältyy?

Haluamme, että purjehduslomailu on sinulle mahdollisimman helppoa. Matkan hintaan on paketoitu kaikki tarpeellinen: lennot, lentokenttäkuljetukset, vene varusteineen ja suomalainen kippari. Kurssiveneessä matkan hintaan kuuluu lisäksi opetusohjelma kurssimateriaaleineen sekä todistuksen suoritetusta kurssista.

Osa loman kuluista muodostuu viikon aikana käytön mukaan ja niitä emme pysty sisällyttämään etukäteen hintaan. Paikan päällä maksettavia kuluja ovat esimerkiksi satamamaksut, ruokailut (gasti- ja kurssiveneessä myös kipparin ruokailut maksetaan yhteisesti paikan päällä), mahdollisten retkikohteiden sisäänpääsymaksut ja veneen diesel. Näistä maksetaan toteutuneen käytön mukaan. Viikon kuluihin menee matkan ajankohdasta ja kohteesta riippuen noin 250-450 €/viikko/henkilö.

Mikä on venekassa?

OnSailin matkapurjehduksilla paikan päällä muodostuvien kulujen maksuun on usein käytössä venekassa. Venekassaan kaikki venekunnan jäsenet laittavat yhdessä sovitun summan rahaa ja tästä kassasta maksetaan mm. satamamaksut ja veneen diesel. Loman aluksi sovitaan yhdessä venekassan periaatteet eli maksetaanko aamiaistarvikkeet, juomat tai ravintolaruokailut myös venekassasta. Yksi miehistön jäsenistä valitaan yleensä pitämään kirjaa menoista ja viikon lopuksi suoritetaan takaisin anti, jos rahaa on jäänyt yli. Venekassan tarkoitus on helpottaa lomailua, jotta koko ajan ei tarvitse olla rahoja jakamassa tai laskemassa. Jokainen venekunta päättää kuitenkin itse, miten haluaa toimia. Venekassaan saat tarkemmat ohjeet kippariltasi matkan alussa.

Kuka kokkaa veneessä?

Purjehdusmatkalla mukana ei ole erillistä kokkia, vaan veneessä syötävät ruoat valmistetaan yhdessä. Usein aamiaiset ja lounaat syödään veneessä ja illaksi suunnataan rannan ravintoloihin nauttimaan paikallisia herkkuja. Se, kuinka paljon venekunta haluaa tehdä itse ja minkä verran hyödyntää paikallisia kahviloita ja ravintoloita, voidaan sopia yhdessä paikan päällä.

Hyväksi havaittuja lounaita ovat erilaiset ruokaisat salaatit, pastat ym. helposti valmistuvat ateriat. Lounasankkurointi on myös ihana mahdollisuus tutustua paikallisiin luonnonlahtiin ja vaikka pulahtaa uimaan. Liekö aurinko vai merituuli syynä, mutta usein ruoka maistuu erityisen hyvältä veneellä.

Millaisessa veneessä matkalla ollaan?

OnSailin matkoilla yövytään aina uusissa, hyvin varustelluissa ja lomapurjehdukseen suunnitelluissa vuokraveneissä. Välimerellä veneiden koot lähtevät 36 jalkaisesta, 3 hytin veneestä aina 50 jalkaisiin, 5 hytin veneisiin. Veneen koko sovitetaan matkalle ilmoittautuneiden määrään ja siksi toisinaan tarkka venemalli vahvistuu vasta lähempänä lähtöä. Hyttijako, vessojen määrä ja lisävarusteet vaihtelevat venemallista riippuen. Henkilökohtaisen hyttisi saat tietää paikan päällä. Alla näet kaksi esimerkkiä vuokraveneistä, jollaisia matkoilla on käytössä.

Oceanis 51.1 (2022)
Lisätietoja veneestä tästä
5 hyttiä ja 3 wc/suihkua

Dufour 470 (2022)
Lisätietoja veneestä tästä
4 hyttiä ja 4 wc/suihkua

Mitä tarkoittaa mies- tai naispaikka?

Veneissä on pääsääntöisesti kahden hengen hyttejä. Kun ilmoittaudut matkalle yhdessä toisen kanssa, saatte oman hytin jaettavaksi. Matkaan voi hyvin lähteä myös yksin. Tällöin varaat puolikkaan hytin itsellesi ja jaat hytin toisen matkalle ilmoittautuneen naisen tai miehen kanssa.

Uskaltaudu mukaan myös yksin!

Näille purjehduksille voi ehdottomasti lähteä yksin. Matkalla et varmasti tunne oloasi yksinäiseksi, sillä viikon aikana lomaillaan yhdessä ja tutustut muihin samanhenkisiin onsailoreihin. Yleensä joka reissussa on mukana sekä yksin, että yhdessä ilmoittautuneita. Olemme myös saaneet vuosien varrella todistaa lukuisia purjehduksilla syntyneitä ystävyyksiä, jotka jatkuvat vahvana vielä tänäkin päivänä.

Kuka toimii veneen kipparina/opettajana?

Veneen kipparina toimii aina suomalainen OnSail-kippari. Kipparimme ovat kokeneita merenkävijöitä ja koulutettuja purjehduksenopettajia, jotka osaavat johdattaa sinut purjehduksen maailmaan ja esitellä sen parhaat puolet. Kipparimme ovat myös leppoisia ja sosiaalisia tyyppejä, jotka solahtavat helposti porukkaan kuin porukkaan. Heidän kanssaan pääset turvallisesti tutustumaan Välimeren purjehdukseen ja veneen käsittelyn saloihin.

Kipparillemme tulee aina oma hytti veneeseen. Pääset tutustumaan OnSail-kippareihin täällä.

Lähde mukaan gastipaikalle

Gastivene

Tällä matkalla sinun on mahdollista majoittua gastiveneeseen. Gastivene on vene, jonka kipparina toimii suomalainen OnSail-kippari ja johon voi varata yksittäisiä miehistöpaikkoja. Voit varata mies- tai naispaikan kahden hengen hyttiin tai ystäväsi/puolisosi kanssa kokonaisen hytin. Gastiveneessä purjehdukseen voi osallistua oman osaamisen ja kiinnostuksen mukaan. Mukaan voi lähteä, vaikkei aikaisempaa kokemusta purjehtimisesta olisikaan.

MATKAN HINTA GASTIPAIKALLA:

Gastina 1390 €/hlö
(mies- tai naispaikka 2 hengen hytissä)

Varaa matka tästä

Osallistu purjehduskurssille

Purjehduskurssi

Tällä matkalla sinun on mahdollista majoittua kurssiveneeseen. Kurssiveneen kipparina on OnSailin suomalainen purjehduksenopettaja. Opintosuunnitelma tehdään yksilöllisesti ja saat opetusta juuri omalla tasollasi. Ohjelma on sen verran väljä, että viikon aikana ehtii myös lomailla, nauttia auringosta ja pulahtaa lämpimään Välimereen.  Ennen matkan alkua saat kurssimateriaalin postitse kotiisi.

Purjehtijakurssi sopii täysin ensikertalaisille. Kurssilla opit lajin tärkeimmät perusasiat. Kurssin suoritettuasi pystyt toimimaan miehistön jäsenenä ja saat taidoistasi todistuksen. Kurssimateriaalina on PORY:n Purjehtimaan – Opas purjehtijakurssille.

Purjehtijakurssi, Jatko on jo jonkin verran purjehtineille, ja toimii myös hyvänä kertauksena aiemmin opituille taidoille. Kurssin suoritettuasi saat taidoistasi todistuksen. Kurssimateriaalina on PORY:n Purjehtimaan – Opas purjehtijakurssille.

Saaristopäällikkökurssi on niille, joilla on jo perustaidot hallussa veneen käsittelystä ja purjetimisesta miehistön jäsenenä. Kurssi antaa perusvalmiudet toimia purjeveneen kipparina tutuilla vesillä päiväsaikaan. Kurssimateriaalina on PORY:n Purjeveneen päälliköksi.

Lue lisää kurssipurjehduksista täältä.

MATKAN HINTA KURSSIVENEESSÄ

Kurssipaikalla 1490 €/hlö
(mies- tai naispaikka 2 hengen hytissä)

Varaa matka tästä

Varaa oma vene purjehdukselle

Kokoa porukka ja varaa oma vene

Oma vene sopii mainiosti esimerkiksi perheelle tai ystäväporukalle. Viikko-ohjelma on laadittu valmiiksi, joten venekuntasi voi vain purjehtia, nauttia maisemista ja olla lomalla. Lomaflotillan mukana purjehtiminen on erinomainen tapa tutustua Välimeren olosuhteisiin kokeneessa porukassa. Jos purjehdusosaamista ei ole omasta takaa, niin veneeseen saa mukaan myös OnSailin suomalaisen kipparin.

Pyydä meiltä tarjous!

Varaukset ja tiedustelut
info@onsail.fi
0300 870 520

Ateena 9.-16.5.2026

Lähde lomalle aurinkoiselle Välimerelle. Ilmoittaudu yksin tai kaverin kanssa venepaikalle ja nauti purjehduksesta turvallisessa ympäristössä.

Matkalla purjehditaan päivittäin uuteen kohteeseen: pienille saarille, pittoreskeihin kyläsatamiin tai yhden ravintolan luonnonlahtiin. Matkan varrella pysähdytään lounasankkuriin sekä uimaan ja snorklailemaan veneestä.  Illallisten yhteydessä vaihdetaan päivän kokemukset. Tällä matkalla ollaan lomalla!

Purjehdusmatkan hintaan sisältyy

  • suorat Norwegianin lennot Helsinki-Ateena-Helsinki
  • matkatavaran ruumaan 23 kg ja käsimatkatavaran 10 kg
  • edestakaiset kuljetukset kohteessa lentokentän ja marinan välillä
  • veneen varusteineen
  • majoituksen veneessä
  • veneen paperityöt
  • vuodevaatteet ja pyyhkeet (myös kylpypyyhkeet)
  • kaasun ja makean veden (tankit täytettynä)
  • pakollisen loppusiivouksen
  • kurssi- ja gastiveneessä suomalaisen OnSail -kipparin
  • kurssi- ja gastiveneessä veneen täysvakuutuksen
  • kurssiveneessä kurssimateriaalin ja opetuksen

Hinnat eivät sisällä:

  • satamamaksuja
  • dieseliä
  • ruokia ja juomia
  • gasti- ja kurssiveneessä kipparin ruokia ja juomia

Lentoaikataulut:

Helsinki 6.10 > Ateena 9.50
Ateena 10.35 > Helsinki 14.15

Varaukset ja tiedustelut

Varaa matka

info@onsail.fi
0300 870 522 (arkisin klo 10-16)
0,34 €/Min + Pvm/Mpm

Saronin saaret tunnetaan kauniista rannoista, kirkkaista vesistä ja historiallisista nähtävyyksistä.

OnSail kipparin johdolla kuka vain voi lähteä purjehduslomalle helposti ja turvallisesti - aikaisempaa kokemusta ei tarvita.

Tsatsiki, pita, feta, oliivit, dolmat, stifado, moussaka, souvlaki... Kreikka on herkuttelijan paratiisi!

Tällä matkalla kaikki on järjestetty puolestasi - sinä voit vain lomailla!

Matka- ja maksuehdot

Ennakkomaksu 300 €/hlö erääntyy 7 vuorokautta varauksesta. Loppumaksu erääntyy 45 vuorokautta ennen lähtöä.

Tarkistathan, että sinulla on voimassa oleva matkavakuutus, joka sisältää peruutusturvan.

OnSailin matkapaketteihin sovelletaan erityisehtoja. Tutustu yleisiin matkapaketti- sekä OnSailin lisä- ja erityisehtoihin:

OnSail erityisehdot Yleiset matkapakettiehdot