Lefkaksen matka- ja kurssipurjehdus
Lähde lomalle aurinkoiselle Välimerelle. Ilmoittaudu yksin tai kaverin kanssa venepaikalle ja nauti purjehduksesta turvallisessa ympäristössä. Tällä matkalla sinun on mahdollista myös osallistua purjehduskurssille ja pääset käytännössä opettelemaan purjehdusta.
Valmiiksi järjestetty lomaviikko
Voit tutustua Lefkaksen purjehdusalueen karttaan tästä:
Purjehdusalue Lefkaksesta etelään
Veneen käsittelyyn saa jokainen osallistua oman kiinnostuksen mukaan. Matkalle voi lähteä, vaikkei olisi aikaisempaa kokemusta. Viikon jälkeen, perjantaina, purjehdimme takaisin lähtösatamaamme. Vielä ennen kotiinpaluuta on koko lauantaipäivä aikaa tutustua Lefkaksen kaupunkiin, ennen kuin bussi vie meidät takaisin lentokentälle, ja lennämme takaisin Helsinkiin.
Joonianmeri on monen purjehtijan suosikki Välimerellä
Lefkas tunnetaan kristallinkirkkaista vesistään, suojaisista poukamistaan ja idyllisistä satamistaan. Purjehdusalue tarjoaa monipuolisia reittejä, jotka kulkevat läpi turkoosinsinisten laguunien, vehreiden saarien ja perinteisten kreikkalaisten kylien. Keväällä tuulet ovat yleensä lempeät, mikä tekee purjehduksesta miellyttävää.
Lefkaksen saarella yksi upea kohde on Nidri, josta voi tehdä vaellusretken Nidrin vesiputoksille, jonka altaassa voit virkistäytyä. Toinen ehdoton purjehduskohde on Sivota, joka on vehreiden kukkuloiden ja oliivilehtojen ympäröimä perinteinen kyläsatama, josta löytyy hyviä pikkuravintoloita ja putiikkeja. Viereinen Meganisin saari puolestaan on tunnettu kultaisista hiekkarannoistaan ja Papanikolisin luolista. Edelleen etelään päin purjehdittaessa esimerkiksi Itahakan saarelta löytyy rantoja, joille pääsee vain veneellä. Vathi on upea pikkukylä syvällä suojaisessa lahdessa. Kapeine kujineen ja värikkäine taloineen Vathissa on edelleen autenttinen kreikkalainen tunnelma. Kellafonian saaren Fiscardo on yksi Joonianmeren upeimmista kyläsatamista. Purjehdusviikolle satamavaihtoehtoja on runsaasti!
Oletko lähdössä ensimmäiselle OnSail-matkallesi? Lue vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin sivun ylälaidasta löytyvältä välilehdeltä!
Matkalle voi osallistua kolmella eri tavalla. Voit varata:
1. Hyttipaikan veneeseen, jossa on OnSail-kippari (mies-/naispaikka tai oma hytti)
2. Kurssipaikan veneeseen, jossa on OnSail-kouluttaja (mies-/naispaikka tai oma hytti)
3. Koko veneen omalle porukalle, omalla tai OnSailin kipparilla
Usein kysyttyä matkapurjehduksista
Mitä matkan hintaan sisältyy?
Haluamme, että purjehduslomailu on sinulle mahdollisimman helppoa. Matkan hintaan on paketoitu kaikki tarpeellinen: lennot, lentokenttäkuljetukset, vene varusteineen ja suomalainen kippari.
Mitä kuluja tulee matkan aikana?
Osa loman kuluista muodostuu viikon aikana käytön mukaan ja niitä emme pysty sisällyttämään etukäteen hintaan. Paikan päällä maksettavia kuluja ovat esimerkiksi satamamaksut, ruokailut (myös kipparin ruokailut maksetaan yhteisesti paikan päällä) ja veneen diesel. Näistä maksetaan toteutuneen käytön mukaan. Viikon kuluihin menee matkan ajankohdasta ja kohteesta riippuen noin 250-450 €/henkilö/viikko.
Mikä on venekassa?
Yhteisten, paikan päällä muodostuvien kulujen jakamiseen ja maksamisen helpottamiseen voi käyttää venekassaa. Venekassasta maksetaan mm. satamamaksut, veneen diesel ja ruokatarvikkeet. Loman aluksi sovitaan yhdessä venekassan periaatteet eli maksetaanko juomat ja ravintolaruokailut myös venekassasta. Venekassan tarkoitus on helpottaa lomailua, jotta koko ajan ei tarvitse olla rahoja jakamassa tai laskemassa. Käytännössä venekunta voi pitää venekassaa sähköisesti esimerkiksi MobilePay -sovelluksen Kuluporukka -toiminnon avulla.
Kuka kokkaa veneessä?
Purjehdusmatkalla mukana ei ole erillistä kokkia. Usein aamiaiset ja lounaat syödään veneessä ja illaksi suunnataan rannan ravintoloihin nauttimaan paikallisia herkkuja. Se, kuinka paljon venekunta haluaa tehdä itse ja minkä verran hyödyntää paikallisia kahviloita ja ravintoloita, voidaan sopia yhdessä paikan päällä.
Veneessä valmistettavia ruokia kokataan yhdessä. Hyväksi havaittuja lounaita ovat erilaiset ruokaisat salaatit, pastat ym. helposti valmistuvat ateriat. Lounasankkurointi on myös ihana mahdollisuus tutustua paikallisiin luonnonlahtiin ja vaikka pulahtaa uimaan.
Millaisessa veneessä matkalla ollaan?
OnSailin matkoilla yövytään aina uusissa, hyvin varustelluissa ja lomapurjehdukseen suunnitelluissa vuokraveneissä. Tässä esimerkkivene Lefkaksen purjehdukselle:
Dufour 470
5 hyttiä ja 3 wc/suihkua
Lisätietoja esimerkkiveneestä tästä
Henkilökohtaisen hyttisi saat tietää paikan päällä.
Mitä tarkoittaa mies- tai naispaikka?
Veneissä on pääsääntöisesti kahden hengen hyttejä. Kun ilmoittaudut matkalle puolisosi tai ystäväsi kanssa, saatte oman hytin jaettavaksi. Matkaan voi hyvin lähteä myös yksin. Tällöin varaat puolikkaan hytin itsellesi ja jaat hytin toisen matkalle ilmoittautuneen naisen tai miehen kanssa.
Uskaltaudu mukaan myös yksin!
Näille purjehduksille voi ehdottomasti lähteä yksin. Matkalla et varmasti tunne oloasi yksinäiseksi, sillä viikon aikana lomaillaan yhdessä ja tutustut muihin samanhenkisiin ihmisiin. Yleensä joka reissussa on mukana sekä yksin, että yhdessä ilmoittautuneita. Olemme myös saaneet vuosien varrella todistaa lukuisia purjehduksilla syntyneitä ystävyyksiä, jotka jatkuvat vahvana vielä tänäkin päivänä.
Kuka toimii veneen kipparina/purjehduksenopettajana?
Veneen kipparina toimii aina suomalainen OnSail-kippari. Kipparimme ovat kokeneita merenkävijöitä ja koulutettuja purjehduksenopettajia, jotka osaavat johdattaa sinut purjehduksen maailmaan ja esitellä sen parhaat puolet. Kipparimme ovat myös leppoisia ja sosiaalisia tyyppejä, jotka solahtavat helposti porukkaan kuin porukkaan. Heidän kanssaan pääset turvallisesti tutustumaan Välimeren purjehdukseen ja veneen käsittelyn saloihin.
Kipparillemme tulee aina oma hytti veneeseen. Pääset tutustumaan OnSail-kippareihin täällä.
Varaa hyttipaikka
Hyttipaikka gastiveneessä
Tällä matkalla sinun on mahdollista majoittua gastiveneeseen. Gastivene on vene, jonka kipparina toimii suomalainen OnSail-kippari ja johon voi varata yksittäisiä miehistöpaikkoja. Voit varata mies- tai naispaikan kahden hengen hyttiin tai ystäväsi/puolisosi kanssa kokonaisen hytin. Gastiveneessä purjehdukseen voi osallistua oman osaamisen ja kiinnostuksen mukaan. Mukaan voi lähteä, vaikkei aikaisempaa kokemusta purjehtimisesta olisikaan.
MATKAN HINTA GASTIPAIKALLA:
Gastina 1490 €/hlö
(mies- tai naispaikka 2 hengen hytissä)
Varaa kurssipaikka
Purjehduskurssi
Tällä matkalla sinun on mahdollista majoittua kurssiveneeseen. Purjehduskurssilla opit lajin tärkeät perusasiat asiantuntevien suomalaisten purjehduksenopettajien opastamana. Kurssin suoritettuasi pystyt toimimaan purjeveneessä miehistön jäsenenä ja saat taidoistasi todistuksen. Ohjelma on sen verran väljä, että viikon aikana ehtii myös lomailla, nauttia auringosta ja pulahtaa lämpimään Välimereen. Mukaan voi lähteä, vaikkei aikaisempaa kokemusta purjehtimisesta olisikaan.
Purjehduskurssi sopii myös jo lajiin aikaisemmin tutustuneille, sillä opintosuunnitelma tehdään yksilöllisesti ja saat opetusta juuri omalla tasollasi. Jos olet kiinnostunut suorittamaan matkalla päällikkökurssin, ole yhteydessä OnSailin toimistoon info@onsail.fi ennen matkan varausta. Mikäli sinulla on kokemusta ja osaamista riittävästi, veneen kouluttaja voi kirjoittaa todistuksen kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan saamiseksi. Jos olet kiinnostunut tästä vaihtoehdosta, kerrothan meille siitä ennakkoon. Lue lisää kurssipurjehduksista täältä.
MATKAN HINTA KURSSIVENEESSÄ
Kurssipaikalla 1590 €/hlö
(mies- tai naispaikka 2 hengen hytissä)
Varaa oma vene purjehdukselle
Kokoa porukka ja varaa oma vene
Oma vene sopii mainiosti esimerkiksi perheelle tai ystäväporukalle. Viikko-ohjelma on suunniteltu valmiiksi, joten venekuntasi voi vain purjehtia ja nauttia matkasta. Yhdessä muiden venekuntien mukana purjehtiminen on erinomainen tapa tutustua Välimeren olosuhteisiin kokeneessa porukassa.
Matkan hinta omana venekuntana on alkaen. 995 €/hlö. Matkan hinta sisältää lennot, matkatavarat, kuljetukset, veneen ja sen pakolliset lisäpalvelut, veneen täysvakuutuksen ja matkan viikko-ohjelman.
Henkilöhinnat € / viikko:
Veneiden lisätiedot:
Dufour 41 (2024)
Oceanis 40.1 (2024)
Dufour 430 (2021)
Dufour 470 (2024)
Fountaine Pajot Isla 40 (2022)
Lagoon 46 (2021)
Lagoon 50 (2021)
Varaukset ja tiedustelut
info@onsail.fi
0300 870 520
Ole yhteydessä, niin etsimme juuri sinun ryhmällesi sopivan veneen ja annamme tarkan tarjouksen matkasta!
Lefkas 3.-10.5.2025
Purjehdusmatkan hintaan sisältyy
- Finnairin suorat lennot Helsinki-Preveza-Helsinki
- Matkatavara ruumaan 23 kg ja käsimatkatavara 8 kg
- Edestakaiset kuljetukset kohteessa lentokentän ja marinan välillä
- Majoituksen purjeveneessä
- Veneen paperityöt
- Vuodevaatteet ja pyyhkeet (myös kylpypyyhkeet)
- Kaasun ja makean veden (tankit täytettynä)
- Pakollisen loppusiivouksen
- Kurssi- ja gastiveneessä suomalaisen OnSail -kipparin
- Veneen täysvakuutuksen
- Kurssiveneessä kurssimateriaalin ja opetuksen
Hinnat eivät sisällä:
- satamamaksuja
- dieseliä
- ruokia ja juomia
- kipparin ruokia ja juomia
Lentoaikataulut:
Preveza 21.45 > Helsinki 01.10 (+1)
OnSail-kippari matkalla
Varaukset ja tiedustelut
0300 870 522 (arkisin klo 10-16)
0,34 €/Min + Pvm/Mpm
Matka- ja maksuehdot:
Ennakkomaksu 300 €/hlö erääntyy 7 vuorokautta varauksesta. Loppumaksu erääntyy 45 vuorokautta ennen lähtöä.
Tarkistathan, että sinulla on voimassa oleva matkavakuutus, joka sisältää peruutusturvan.
Tutustu yleisiin matkapaketti- sekä OnSailin erityisehtoihin.